Närästys

Närästys tuntuu polttavana tunteena rintalastan takana. Usein toistuvan närästyksen yleisin syy on refluksitauti, jolloin hapanta mahanestettä nousee ruokatorveen. Närästys liittyy monesti ruokailuun ja se voimistuu runsaan syömisen ja/tai mahaa ärsyttävien ruokien tai juomien nauttimisen jälkeen. Ruoka-aineista esimerkiksi sitrushedelmät, paprika, kaali, tomaatti, sipuli, suklaa, voimakkaat mausteet sekä rasvaiset ruoat saattavat aiheuttaa närästystä. Juomista närästystä aiheuttavia ovat esimerkiksi kahvi, tee, kaakao, virvoitusjuomat, happamat mehut sekä alkoholi. Myös kiire ja stressi, ylipaino, raskaus sekä tupakointi voivat altistaa närästykselle.

Närästyksen itsehoidossa ensisijaisena keinona on välttää närästystä aiheuttavia tekijöitä. Tilapäistä närästystä voidaan hoitaa itsehoidossa antasideilla, happosalpaajilla ja sukralfaatilla.

Mikäli närästysoireet eivät rauhoitu kahdessa viikossa tai oireisiin liittyy voimakasta kipua, laihtumista tai nielemisvaikeuksia, on syytä kääntyä lääkärin puoleen.
ACIDAL 20 mg (1 × 14fol)

Acidal on pitkävaikutteinen närästyslääke. Acidalin vaikuttava aine on protonipumpun estäjiin eli PPI (proton pump inhibitor)- lääkkeisiin kuuluva esomepratsoli. Acidal vähentää ...

Katso tuotteen tiedot
6,85 €
Tuotetta on varastossa (Toimitusaika on 1–3 arkipäivää, ellei tuote ole loppu tukkuliikkeestä.)
ANTEPSIN 1 g (1 × 30fol)

Antepsin-valmisteen sisältämä sukralfaatti muodostaa mahalaukun seinämän pinnalle kalvon, joka peittää haavauman tai ärtyneen alueen ja suojaa sitä mahahapolta.

Katso tuotteen tiedot
10,48 €
Tuotetta on varastossa (Toimitusaika on 1–3 arkipäivää, ellei tuote ole loppu tukkuliikkeestä.)
ANTEPSIN 1 g (1 × 60fol)

Antepsin-valmisteen sisältämä sukralfaatti muodostaa mahalaukun seinämän pinnalle kalvon, joka peittää haavauman tai ärtyneen alueen ja suojaa sitä mahahapolta.

Katso tuotteen tiedot
19,16 €
Tuotetta on varastossa (Toimitusaika on 1–3 arkipäivää, ellei tuote ole loppu tukkuliikkeestä.)
ANTEPSIN 200 mg/ml (1 × 200ml)

Antepsin-valmisteen vaikuttava aine sukralfaatti muodostaa mahalaukun seinämän pinnalle kalvon, joka peittää haavauman tai ärtyneen alueen ja suojaa sitä mahahapolta.

Katso tuotteen tiedot
15,40 €
Tuotetta on varastossa (Toimitusaika on 1–3 arkipäivää, ellei tuote ole loppu tukkuliikkeestä.)
BALANCID NOVUM (1 × 30fol)

Purutabletti. Valkoinen, pyöreä, litteä, piparmintunmakuinen ja -tuoksuinen tabletti, jossa merkintä A / n L. Halkaisija 14 mm.

Katso tuotteen tiedot
4,74 €
Tuotetta on varastossa (Toimitusaika on 1–3 arkipäivää, ellei tuote ole loppu tukkuliikkeestä.)
BALANCID NOVUM (1 × 100fol)

Purutabletti. Valkoinen, pyöreä, litteä, piparmintunmakuinen ja -tuoksuinen tabletti, jossa merkintä A / n L. Halkaisija 14 mm.

Katso tuotteen tiedot
11,84 €
Tuotetta on varastossa (Toimitusaika on 1–3 arkipäivää, ellei tuote ole loppu tukkuliikkeestä.)
BENEGAST REDUFLUX CHEW PEPPERMINT (1 × 20purutabl)

Reduflux™ purutabletit ovat tehokas ja nopea helpotus närästykseen ja happamiin röyhtäyksiin.

Katso tuotteen tiedot
7,47 €
Tuotetta ei ole varastossa (Toimitusaika on 2–5 arkipäivää, ellei tuote ole loppu tukkuliikkeestä.)
BENEGAST REDUFLUX LIQUID (1 × 15pss)

Reduflux™ liuos on tehokas ja nopea helpotus närästykseen ja happamiin röyhtäyksiin.

Katso tuotteen tiedot
9,35 €
Tuotetta ei ole varastossa (Toimitusaika on 2–5 arkipäivää, ellei tuote ole loppu tukkuliikkeestä.)
ESOMEPRAZOL ORION 20 mg (1 × 14fol)

Esomeprazol Orion on ns. protonipumpun estäjä, joka vähentää mahahapon muodostumista. Se on tarkoitettu aikuisten refluksioireiden (kuten närästys ja happaman mahanesteen nousu ...

Katso tuotteen tiedot
5,90 €
ESOMEPRAZOL RATIOPHARM 20 mg (1 × 14fol)

Esomeprazol ratiopharm on refluksioireiden lyhytaikaiseen hoitoon tarkoitettu lääke aikuisille. Refluksisoireita ovat mm. närästys ja happaman mahanesteen nousu ruokatorveen. Esomeprazol ratiopharmin ...

Katso tuotteen tiedot
5,90 €
Tuotetta on varastossa (Toimitusaika on 1–3 arkipäivää, ellei tuote ole loppu tukkuliikkeestä.)
ESOMEPRAZOL SANDOZ 20 mg (1 × 14fol)

Esomeprazol Sandoz on ns. protonipumpun estäjä, joka vaikuttaa refluksioireisiin vähentämällä mahahapon muodostumista. Sen vaikuttava aine on esomepratsolimagnesiumhydraatti. Esomeprazol Sandoz on ...

Katso tuotteen tiedot
4,99 €
Tuotetta ei ole varastossa (Toimitusaika on 2–5 arkipäivää, ellei tuote ole loppu tukkuliikkeestä.)
GALIEVE 500/213/325 mg (12 × 10ml)

Galievea käytetään ruokatorven refluksitautiin liittyvien happo-oireiden hoitoon, joita ovat mm. happaman mahansisällön nousu ruokatorveen ja suuhun, närästys ja ruoansulatusvaivat. Galieve ...

Katso tuotteen tiedot
6,94 €
Tuotetta ei ole varastossa (Toimitusaika on 2–5 arkipäivää, ellei tuote ole loppu tukkuliikkeestä.)
GALIEVE PEPPERMINT 250/133,5/80 mg (1 × 24fol)

Galieve Peppermint -purutabletti lievittää närästysoireita ja polttelua rintalastan alla estämällä mahahapon nousua ruokatorveen. Sen vaikuttavat aineet natriumvetykarbonaatti ja -alginaatti muodostavat ...

Katso tuotteen tiedot
4,96 €
Tuotetta ei ole varastossa (Toimitusaika on 2–5 arkipäivää, ellei tuote ole loppu tukkuliikkeestä.)
GALIEVE PEPPERMINT 250/133,5/80 mg (1 × 48fol)

Galieve Peppermint -purutabletti lievittää närästysoireita ja polttelua rintalastan alla estämällä mahahapon nousua ruokatorveen. Sen vaikuttavat aineet natriumvetykarbonaatti ja -alginaatti muodostavat ...

Katso tuotteen tiedot
9,82 €
GAVISCON (1 × 20fol)

Gavisconia käytetään vähentämään happamia röyhtäisyjä ja närästysoireita.

Katso tuotteen tiedot
6,25 €
Tuotetta ei ole varastossa (Toimitusaika on 2–5 arkipäivää, ellei tuote ole loppu tukkuliikkeestä.)
GAVISCON (1 × 120fol)

Gavisconia käytetään vähentämään happamia röyhtäisyjä ja närästysoireita.

Katso tuotteen tiedot
23,10 €
Tuotetta on varastossa (Toimitusaika on 1–3 arkipäivää, ellei tuote ole loppu tukkuliikkeestä.)
GAVISCON (1 × 400ml)

Gaviscon oraalisuspensiota käytetään vähentämään happamia röyhtäisyjä ja närästysoireita. 

Katso tuotteen tiedot
14,73 €
Tuotetta on varastossa (Toimitusaika on 1–3 arkipäivää, ellei tuote ole loppu tukkuliikkeestä.)
GAVISCON (1 × 500ml)

Gaviscon oraalisuspensiota käytetään vähentämään happamia röyhtäisyjä ja närästysoireita. 

Katso tuotteen tiedot
14,73 €
Tuotetta ei ole varastossa (Toimitusaika on 2–5 arkipäivää, ellei tuote ole loppu tukkuliikkeestä.)
LOSEC 20 mg (1 × 7fol)

Losec-enterotabletteja käytetään refluksioireiden lyhytaikaiseen hoitoon.

Katso tuotteen tiedot
8,00 €
Tuotetta on varastossa (Toimitusaika on 1–3 arkipäivää, ellei tuote ole loppu tukkuliikkeestä.)
LOSEC 20 mg (1 × 14fol)

Losec-enterotabletteja käytetään refluksioireiden lyhytaikaiseen hoitoon.

Katso tuotteen tiedot
13,35 €
Tuotetta on varastossa (Toimitusaika on 1–3 arkipäivää, ellei tuote ole loppu tukkuliikkeestä.)
MAGNESIAMAITO 82,5 mg/ml (1 × 200ml)

Magnesiamaito on nopeasti vaikuttava lääke liikahappoisuuteen liittyvissä mahavaivoissa, kuten närästyksessä. Magnesiamaito sopii myös ummetuksen ja ilmavaivojen hoitoon, ja sitä voi ...

Katso tuotteen tiedot
10,12 €
Tuotetta on varastossa (Toimitusaika on 1–3 arkipäivää, ellei tuote ole loppu tukkuliikkeestä.)
OMEPRAZOL RATIOPHARM 20 mg (1 × 14kpl)

Omeprazol ratiopharmia käytetään aikuisille refluksioireiden lyhytaikaiseen hoitoon.

Katso tuotteen tiedot
8,10 €
Tuotetta on varastossa (Toimitusaika on 1–3 arkipäivää, ellei tuote ole loppu tukkuliikkeestä.)
PANTOPRAZOLE RATIOPHARM 20 mg (1 × 14fol)

Pantoprazole ratiopharm vähentää mahalaukussa muodostuvan hapon määrää. Sen vaikuttava aine on pantopratsoli.

Katso tuotteen tiedot
9,99 €
Tuotetta on varastossa (Toimitusaika on 1–3 arkipäivää, ellei tuote ole loppu tukkuliikkeestä.)
PEPCID 10 mg (1 × 6fol)

Pepcid-tabletti lievittää närästystä ja muita liikahappoisuuteen (esim. happamat röyhtäisyt) liittyviä oireita.

Katso tuotteen tiedot
5,26 €
Tuotetta ei ole varastossa (Toimitusaika on 2–5 arkipäivää, ellei tuote ole loppu tukkuliikkeestä.)
PEPCID 10 mg (1 × 12fol)

Pepcid-tabletti lievittää närästystä ja muita liikahappoisuuteen (esim. happamat röyhtäisyt) liittyviä oireita.

Katso tuotteen tiedot
9,02 €
Tuotetta on varastossa (Toimitusaika on 1–3 arkipäivää, ellei tuote ole loppu tukkuliikkeestä.)
PEPCID 10 mg (1 × 24fol)

Pepcid-tabletti lievittää närästystä ja muita liikahappoisuuteen (esim. happamat röyhtäisyt) liittyviä oireita.

Katso tuotteen tiedot
15,80 €
Tuotetta on varastossa (Toimitusaika on 1–3 arkipäivää, ellei tuote ole loppu tukkuliikkeestä.)
RABEPRAZOL KRKA 10 mg (1 × 14fol)

Rabeprazol Krka sisältää vaikuttavana aineena rabepratsolia, joka vähentää mahan tuottaman hapon määrää. Sitä käytetään refluksioireiden (esim. närästys ja happaman mahansisällön ...

Katso tuotteen tiedot
10,88 €
Tuotetta on varastossa (Toimitusaika on 1–3 arkipäivää, ellei tuote ole loppu tukkuliikkeestä.)
RENNIE LAKRITSI (1 × 24fol)

Rennie on nopea apu tilapäiseen närästykseen. Rennie-imeskelytabletti koostuu kalsiumkarbonaatista ja magnesiumsubkarbonaatista, jotka nautraloivat mahahappoja tehokkaasti ja olo helpottuu jo viidessä ...

Katso tuotteen tiedot
4,58 €
Tuotetta on varastossa (Toimitusaika on 1–3 arkipäivää, ellei tuote ole loppu tukkuliikkeestä.)
RENNIE LAKRITSI (1 × 96fol)

Rennie on nopea apu tilapäiseen närästykseen. Rennie-imeskelytabletti koostuu kalsiumkarbonaatista ja magnesiumsubkarbonaatista, jotka nautraloivat mahahappoja tehokkaasti ja olo helpottuu jo viidessä ...

Katso tuotteen tiedot
12,32 €
Tuotetta ei ole varastossa (Toimitusaika on 2–5 arkipäivää, ellei tuote ole loppu tukkuliikkeestä.)
RENNIE ORANGE (1 × 48fol)

Rennie Orange -imeskelytabletit koostuvat kalsiumkarbonaatista ja magnesiumsubkarbonaatista, jotka neutraloivat happoja. Niitä käytetään lievittämään liikahappoisuuteen liittyviä oireita, kuten närästystä ja ruoansulatusvaivoja.

Katso tuotteen tiedot
7,32 €